Matkailun kehittämiskeskus

Satakunnan ammattikorkeakoulussa toimivan Matkailun kehittämiskeskuksen toiminta on ketterää ja yrityslähtöistä. Toiminnan pääasiallisena kohderyhmänä ovat mikro- ja pienet matkailuyritykset. Yritysten lisäksi kehittämiskeskus toimii tiiviissä yhteistyössä maakunnallisten, valtakunnallisten ja kansainvälisten kumppaneiden kanssa.

Mahdollistamme matkailualan menestystä.

Ajankohtaista

Tulevia tapahtumia

Asiakas maistaa lusikalla hunajaa hunajanmyyjän ulkokojussa. Myyntipöydällä hunajapurkkeja ja mehupulloja.

Cover for Matkailun kehittämiskeskus
595
Matkailun kehittämiskeskus

Matkailun kehittämiskeskus

Matkailun kehittämiskeskus toimii Satakunnan ammattikorkeakoulussa ja tukee toiminnallaan matkailuyritysten menestystä.

🌍Hei matkailutoimija! Ilmoittaudu mukaan 7.5.2025 klo 9.00 – 12.00 järjestettävään Satakunnan matkailun kansainvälistymistyöpajaan! Osallistua voi joko paikan päällä SAMKin Porin kampuksella tai Teamsilla.👉Tule mukaan verkostoitumaan Satakunnan matkailutoimijoiden kanssa ja kuulemaan maakunnan matkailun kansainvälistymisen edellytyksistä, kansainvälisestä matkailukysynnästä ja trendeistä! Tilaisuudessa määrittelemme yhdessä mm. Satakunnan myyntikärjet kansainväliselle markkinoinnille sekä tunnistamme alueen haasteet ja pullonkaulat. Valmentajana toimii Visit Finland Akatemian Greta Tanskanen (NordicMarketing Finland).👉Maksuton tilaisuus on tarkoitettu Satakunnan matkailutoimijoille: niin kansainvälisille markkinoille valmiille yrityksille kuin kansainvälistymisestä kiinnostuneille yrityksille sekä destinaatioille. Tervetuloa mukaan!Lisätiedot ja ilmoittautuminen (25.4. mennessä): events.samk.fi/event/XplB0 ... See MoreSee Less
View on Facebook
🌿🌳🌲Ilmoittaudu mukaan 8.5.2025 klo 9.00 - 12.00 SAMK Porin kampuksella järjestettävään Satakunnan reitistöseminaariin ja tule kuulemaan ja keskustelemaan Satakunnan luontomatkailureitistöstä ja sen kehittämisestä sekä verkostoitumaan muiden toimijoiden kanssa! 👉Luvassa kiinnostavia puheenvuoroja mm. Metsähallitukselta, uudesta Luontoon.fi -palvelusta ja luontomatkailureittien kehittämisestä! Ilmoittautua ehtii vielä 25.4.2025 asti! Lisätiedot ja ilmoittautuminen: events.samk.fi/event/5dwz4 ... See MoreSee Less
View on Facebook
🌿Opastetuista sieniretkistä matkailutuote?✨Tule mukaan maksuttomaan webinaariin ke 7.5.2025 klo 14–16, jossa syvennytään opastettujen sieniretkien tuotteistamiseen!Webinaarissa käsitellään:🔸 Kenelle sieniretkiä kannattaa suunnata🔸 Retkien suunnittelu ja turvallisuus🔸 Vastuullisuus ja luvat🔸 Tuotteistaminen, hinnoittelu ja markkinointi🔸 Case-esimerkkejä toteutuneista sieniretkistäKouluttajina:Kirsi Sahrman-Hauhia, ruoka- ja luonnontuoteasiantuntija, MKN Itä-SuomiAnna Rinteinen, matkailuasiantuntija, MKN Itä-Suomi🗓 Aika: Ke 7.5.2025 klo 14–16📍 Paikka: Webinaari (linkki lähetetään ilmoittautuneille)💰 Hinta: Maksuton🔗 Ilmoittaudu mukaan viimeistään 5.5.2025: elomake.samk.fi/lomakkeet/16349/lomake.htmlTämä on oiva tilaisuus matkailuyrittäjille ja luonnontuotteista kiinnostuneille!Itä-Suomen MKN Maa- ja kotitalousnaiset #sienimatkailu #ruokamatkailu #tuotteistaminen #sienet #luontomatkailu #matkailunkehittämiskeskus #mknitäsuomi Webinaari on osa Mushroom Boost-Sienimatkailusta elinvoimaa Pohjois-Karjalaan ja Satakuntaan -kehittämishanketta ja kohderyhmänä on kohderyhmänä Satakunnan ja Pohjois-Karjalan matkailuyritykset, sienien hyödyntämisestä liiketoiminnassa kiinnostuneet yritykset sekä muut matkailualan toimijat. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta. ... See MoreSee Less
View on Facebook
Miten luontomatkailusta voidaan tehdä saavutettavaa kaikille? Miten esteettömyys voi olla kilpailuetu ja lisätä asiakaskuntaa? 📅 Päivämäärä: 9.4.2025 📍 Paikka: webinaari 🕕 Aika: 13.-15.30 Tällä asiantuntijaluennolla pureudutaan siihen, miten esteettömyys voidaan huomioida luontomatkailussa ja mitä hyötyjä se tuo niin matkailuyrittäjille kuin matkailijoille. 🔹 Mitä esteettömyys tarkoittaa luontomatkailussa? 🔹 Käytännön esimerkkejä ja ratkaisuja esteettömän matkailun kehittämiseen 🔹 Miten luontokohteet voivat palvella paremmin kaikkia asiakkaita? Tilaisuus on maksuton. 🎟 Ilmoittaudu nyt! link.webropol.com/ep/luontoesteettomyys Tule kuulemaan, kuinka voimme yhdessä tehdä luonnosta saavutettavamman ja elämyksellisemmän kaikille! Webinaarisarjan toteuttaa valtakunnallinen Rural Finland Tourism Hub -hanke. Kuva. Petri Jauhiainen, Visit Finland ... See MoreSee Less
View on Facebook